Referenssit - Myyntivipu

Joitakin referenssejämme

Partner Jussi Iisakka, Vakuutusvahti:

”Olemme suomalainen vakuutusmeklariyhtiö, jonka asiakkaita ovat yritykset, yhdistykset, säätiöt ja liitot. Aloitimme yhteistyön Tuijan kanssa loppuvuodesta 2019, tavoitteenamme lisätä asiakaskontaktien määrää, ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Tuijan sopimat asiakastapaamiset ovat todella ammattitaitoisesti buukattuja, ja sen vuoksi niihin on ilo mennä. Haastavan vuoden 2020 aikana olemme Tuijan avustuksella myös opetelleet tapaamaan asiakkaita videon välityksellä. Tuija myös raportoi viikottain onnistumisistaan, joten meidän on helppo seurata hit-ratea. Suosittelen lämpimästi Tuijaa!”

https://www.vakuutusvahti.fi

Yrittäjä Arto Forsström, EcoEnergiaTeho:

”Olen energiatehokkuuskonsultointia suorittava asiantuntija-yrittäjä. Minulla on ollut onni käyttää Tuija Venäläisen palveluita jo useamman kerran. Tuija on harvinaisella intensiivisyydellä asiakkaan tilanteeseen paneutuva henkilö. Hän etsi yhdessä minun kanssa keskustellen parhaan tavan toimia yhdessä niin että minun oli helppo mennä potentiaalisten uus-asiakkaideni luokse ja sopia kaupoista. Tuija raportoi selkeästi työstään ja hänen hit-ratensa oli korkeampi kuin etukäteen odotin. Tuijan aikataulut ja kaikki mistä sovittiin pitivät hyvin. Tuijan palveluiden hinnat olivat asiakaslähtöisiä. Näiden kokemusteni johdosta olenkin jo suositellut tuttava-yrittäjille Tuijan palveluita. Voin suositella muillekin Tuijaa!”

https://hiboss.wixsite.com/ecoenergiateho

referenssilogo